Silmät ovat sielun peili. Varmasti monelle tuttu sanonta, ja/tai riimi. Minuun tämä riimi on vaikuttanut syvästi, henkisellä tasolla tietenkin.
Mutta! Jos silmät ovat sielun peili, ja peili on lasia. Mistä tulevat kyyneleet? Mitä ne kyyneleet oikein ovat?
Tunnen paljon ihmisiä. Osa sanoo kyynelten olevan vettä joka tulee meistä kun itkemme. He ovat tietenkin oikeassa, omalla tavallaan. Osa sanoo kyynelten olevan vain tapa anella armoa, kyyneleet kun ovat heidän mielestään säälittäviä. Minä uskon heidän olevan väärässä. Sitten on tietenkin se porukka johon minä kuulun. Se joka ei tiedä mitä kyyneleet ovat. Tähän minä uskon.
Viimeaikoina olen kuitenkin alkanut miettiä (mikä on aika paha juttu, kukaan ei halua MINUN miettivän) että jos kyyneleet ovat pieniä paloja sielusta. Siis rikkinäisiä paloja jotka vuotavat ulos tehden tilaa uudelle sielulle. Vähän niinkuin vanhat puut kaatuvat ja tilalle kasvaa uusia. Tämän mietelmän perusteella voi sanoa, että jos ei itke sielu menee lopulta rikki kokonaan. Silloinkaan ei itke, mutta sielu on murtunut. Silloin ihmisestä tulee tyhjä, tunteeton, lihamöykky.
Anna siis itsellesi lupa itkeä. Lupa vuodattaa rikkinäinen sielu ulos. Ettei sinusta tule sellaista lihamöhkälettä, tunteetonta lihamökälettä.
Stranger
